Vaikeita valintoja ja velvollisuuksia

 Sylvi Kekkosesta kertova näytelmä ei pönötä eikä kuvia kumarra.    

Sylvi ensimminen nainen näytelmä on tulkinta siitä mitä Sylvi Kekkonen oli, mitä hän olisi halunnut olla ja millainen hänet haluttiin olevan. Näytelmä piirtää modernin teatterin kerronnan keinoin monisävyisen ja perin inhimillisen kuvan aikakautensa ensimmäisestä naisesta.

Muistikuvani Sylvi Kekkosesta liittyvät television välittämään mustavalkoiseen arkistomateriaaliin presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolta, jossa kumarainen, hauras ja mustiin pukeutunut nainen seisoo puolisonsa presidentti Urho Kekkosen vierellä.

Nuoret rakastavaiset, Sylvi ja Urho. Mervi Takatalo ja Pekka Hänninen. 
Kuva: Janne Alhonpää

Muistikuviin ja niistä muodostettuihin tosiasioihin lienee syytä suhtautua tietyllä varauksella. Näytelmä perustuu löyhästi kirjailija Johanna Venhon historialliseen romaaniin Sylvi ensimmäinen nainen (2019), johon löyhästi perustuen työryhmä on luonut oman versionsa nimihenkilöstä Porin Teatterin pienelle näyttämölle.  

Näyttämöllä nähdään kaikkea muuta kuin kumarainen Sylvi; vitaali, hersyvä ja määrätietoinen ja samalla ristiriitainen persoona. Esitys tuulettaa onnistuneesti puutuneitakin käsityksiä nimihenkilöstä. Ennen kaikkea on arvostettavaa, että Sylvi nostetaan pois Urhon varjosta myös näin näyttämölle.

Näytelmä antaa ymmärtää, että Sylvi oli vahvasti tukemassa ja rakentamassa Urhon poliittista uraa, muun muassa stilisoimalla Urhon puheita. Sylvillä oli palava halu toteuttaa itseään kirjailijana. Hän valitsi kuitenkin perheen ja puolisonsa tukemisen. Tässäkin tapauksessa toteutuu sanonta: jokaisen menestyvän miehen takana on nainen.

Maia Häklin dramatisoiman ja Minna Nurmelinin ohjaaman näytelmän kerronta etenee kronologisesti Sylvin ja Urhon ensitapaamisesta muutamia vuosia heidän elämäänsä seuraten ja tekee sen välillä, etenkin näytelmän alkupuolella hengästyttävällä vauhdilla. Rakastumisesta kaksospoikien syntymään edetään kuin pikakelauksella. Toinen näytös armahtaa katsojaa hennommalla tempolla, mutta esityksen voima ei katoa minnekään, päinvastoin. 

"Kerronnan intensiteetti luo tilaan taikapiirin"

Kerronnan intensiteetti luo tilaan taikapiirin, jossa katsoja imaistaan tapahtumien keskiöön halusi tai ei. Tarinaan nivoutuu myös olennaisesti aikakauden historialliset tapahtumat.

Näytelmän ansioksi voi lukea myös sen, että se herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Pohdintaa siitä mikä pitää paikkansa ja mikä ei. Toisaalta sillä ei ole sinänsä merkitystä; esityksestä voi nauttia ihan sellaisenaan.

Erityisen mielenkiintoinen on elokuvalliset keinot eli näyttää tapahtumien kulku toisteisesti eri versioina – eri tunnetiloissa. Kuten esimerkiksi tilanne, jossa Kekkonen tulee kotiin ulkomaanmatkalta kotiin. Kolme versiota miten tilanne olisi voinut todellisuudessa tapahtua.  

Mervi Takatalo tekee Sylvinä erittäin fyysisen työn. Sinänsä koko esitys hyödyntää fyysisen ilmaisun keinoja. Toisteiset liikesarjat ovat yllätyksellisiä ja lomittuvat hyvin kokonaisuuteen ja toisaalta myös hämmentävät; hyvällä tavalla.

Kuva: Janne Alhonpää

Takatalon luihin ja ytimiin menevä tulkinta huipentuu Sylvin reumasairauden ilmentämisessä. Jokainen liike on harkittu, kivun voi jopa aistia. Näyttelijän akrobaattinen taiturointi kankaan varassa on näyttävää ja vaikuttavaa - elämän nuorallatanssin ja taitekohdan voi esittää näinkin.

Pekka Hänninen täyttää Urho Kekkosen isot saappaat moitteetta ja välttää sujuvasti näköispatsailun ja inhimillistää roolihahmon puutteineen ja heikkouksineen.

Miia Lindström ahkeroi lukuisia sivuroolejarooleja aina kuvanveistäjä Essi Renvallista kirjailija Olavi Paavolaiseen rutiinilla.

Teemu Loikaksen suunnittelema lavastus on pelkistetyn tyylikäs. Puvustus, jonka on suunnitellut Marjo Haapasalo, kertoo parhaimmillaan omaa tarinaansa roolihenkilöistä.   

Takatalo ja Hänninen onnistuvat ammentamaan uskottavaa draaman kahden vahvan persoonan välisistä konflikteista.

"Esitys on yhtä monipuolinen ja määrittelemätön kuin nimihenkilönsä itse."

Kuva: Janne Alhonpää

Sinänsä Sylvi-näytelmää on vaikea lokeroida suoraan mihinkään lajityyppiin, eikä siihen ole tarvettakaan. Se toimii omavoimaisena kokonaisuutena. Esitys on yhtä monipuolinen ja määrittelemätön kuin nimihenkilönsä itse.

Tätä näytelmää voi suositella myös niille, jotka eivät ole Sylvi Kekkosesta koskaan kuulleetkaan.

 

Sylvi ensimmäinen nainen

Rooleissa: Mervi Takatalo, Pekka Hänninen ja Miia Lindström. 

Dramatisointi: Maia Häkli

Ohjaus ja dramaturgia: Minna Nurmelin

Lavastussuunnittelu: Teemu Loikas

Pukusuunnittelu: Marja Haapasalo

Valosuunnittelu: Riikka Hakala

Äänisuunnittelu: Jyrki Heloaho, Joni Koivukorpi

Ensi-ilta Porin Teatterin pienellä näyttämöllä 9.11.2023